Roosaa ja harmaata

Ihan yhtäkkiä on jo huhtikuun viimeinen päivä. Tämä kuukausi on hujahtanut ohi niin nopeasti! Vaikeaa uskoa, että aloitin virallisesti yrittäjänä jo neljä viikkoa sitten. Kaiken paperityön ja järjestelyn vuoksi ei juuri ole ollut aikaa olennaiseen – eli ompeluun, joka itselleni on se kaikkein tärkein juttu.   Eilen oli jo pakko päästä luomaan jotain uutta. On […]

Inspiraatiota luonnosta

  Eilen minut raahattiin ulos talosta sen jälkeen, kun olin istunut tietokoneen ääressä tekemässä töitä kahdeksan tuntia putkeen ilman taukoja… Ulkoilma tuli tarpeeseen, samoin nämä heijastukset, joista saan taatusti taas inspiraatiota töitä varten. Vuosi vuodelta kevät tuntuu entistä tärkeämmältä. Olen kyllä henkeen ja vereen syysihminen, mutta varmaan kaikki suomalaiset ymmärtävät miltä tuntuu, kun pitkän ja […]

RAILOclothing työhuone

Kestävän kehityksen mukaisessa vaatetuksessa itselleni on tärkeää, että vaatteen tuotantoprosessi on mahdollisimman läpinäkyvä. Aion myöhemmin kertoa kuinka RAILOclothing-vaate syntyy, alusta loppuun asti. Ensin kuitenkin halusin näyttää missä suunnittelu- ja ompelutyö konkreettisesti tapahtuu. Asun omakotitalossa yhdessä mieheni ja (vähän hassun) koiramme kanssa. Kun päätin perustaa ompeluyrityksen, ryhdyin pikkuhiljaa tekemään suunnitelmia työtilaa varten. Talossamme oli pari huonetta […]

Kuinka RAILOclothing syntyi

Vaati todellista päättäväisyyttä ja lukemattomat määrät työtunteja muuttaa harrastuksensa työksi. Lapsesta saakka rakastamaani hommaan täytyikin liittää markkinointielementtejä, ja kokonaiskuvaa muokata ammattimaisempaan suuntaan. Enää ei riittänyt, että tein tuotteesta priimaa täydellä intohimolla, vaan täytyi ryhtyä laskemaan aikaa ja rahaa, pitämään kirjaa kaikesta ja vieläpä mainostamaan. Nämä, jos mitkä, ovat asioita, jotka saavat luovat käsityöläiset ainakin aluksi […]

Mikä ihmeen RAILOclothing?

Vaikkei Suomessa miehenmentäviä, kanjonin kokoisia railoja nähdäkään, on täällä Pohjois-Pohjanmaalla tavallista nähdä ainakin pienempiä joka talvi. Vähitellen ovat talvet kuitenkin käyneet lämpimämmiksi; lumen ja jään sijasta on yhä yleisempää saada räntää ja vesisadetta. Ilmasto lämpenee, vaikkei siihen uskoisikaan. Kaikki me, jotka koemme luonnon hyvin tärkeänä osana elämäämme, yritämme keksiä tapoja hidastaa lämpenemistä. Jo vuosien ajan […]