Uusi koko messenger-laukkuvalikoimaan!

Tilaustöitä on kiva tehdä. Aina kun muokkaan jotain malleistani asiakkaan toivomusten mukaisesti, saan uusia ideoita ja keinoja parantaa tuotteitani entisestään. Tämän laukun myötä esimerkiksi tulin piirtäneeksi uuden kaavakoon messenger-laukkuihini. Kyseessä on medium-koko; pienimmästä koosta näet esimerkin täällä, ja kaikista suurimman koon täällä. Tämänkertaisessa tilauksessa asiakas toivoi laukkuun irrotettavaa olkahihnaa, vetoketjukiinnitystä ja erilliset käsikahvat. Siispä tein […]

Kohti Israelia

  Elipä kerran Israelissa eräs ihastuttava nainen. Hän arvosti kaikkea käsintehtyä, ja sattui löytämään tiensä RAILOclothing-kauppaan. Kaupasta hän löysi paidan, jonka kovasti tahtoi omakseen. Vaan voihan kurjuus, – se oli väärää kokoa. Tarina ei onneksi pääty niin kurjasti, kuin ensin luulisi. Nainen otti minuun yhteyttä kysyäkseen, voisiko teettää vastaavan paidan omien mittojensa mukaan. Toki niin […]

Hyvät naiset ja etenkin herrat!

Tykkään kovasti tehdä uusia tuotteita mallistooni. Joskus se on haastavaa, jos olen valmistamassa täysin uutta mallia ja aloitan kaavatkin nollasta. Juuri niin kävi näidenkin lakkien kanssa; ryhdyin vain kokeilemaan miten saisin haluamani mallin aikaiseksi, tein useita testikappaleita, muokkasin kaavoja ja testasin uudestaan, kunnes olin lopputulokseen tyytyväinen. Helppoa se ei ole, eikä varsinkaan nopeaa, mutta matkan […]

Uusi hinta käännettäville olkalaukuille!

En muista olenko aiemmin maininnut, että työskentelin teollisuusompelijana seitsemän vuoden ajan. Siihen aikaan koin työni kovin raskaaksi ja stressaavaksi. En nähnyt siinä hyviä puolia lainkaan, ja kätenikin olivat kirjaimellisesti hajoamispisteessä sarjaompelun jatkuvien toistojen vuoksi. Kun viimein päätin irtisanoutua, tuntui kuin olisin heittänyt kaikki nuo vuodet hukkaan.Kesti pari vuotta toipua ja katsella asioita ulkopuolisin silmin, ennen […]

Oli pakko ommella mekko

Joskus, kun kauan toistaa samaa asiaa uudestaan ja uudestaan, täytyy välillä tehdä jotain ihan muuta. Niin kuin näiden lakkien ompelemisen jälkeen (löytyvät muuten kaikki kaupasta). Päätin siis ommella mekon, joka oli ollut mielessäni jo monta viikkoa. Siitä tuli juuri sellainen, kuin olin ajatellutkin. Toivottavasti tykkäätte – sekin löytyy kaupasta!

Blogivieras: Stitched Up

Stitched Up on Manchesterissa toimiva voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka päämäärä on yhdistää kestävä kehitys ja muoti, sekä opastaa ihmisiä uudistamaan ja kierrättämään tekstiilejä. Yhdistyksen parissa toimivien henkilöiden aatemaailma on siis hyvin samankaltainen kuin omani, ja siksi he ottivatkin yhteyttä ja kysyivät olisinko kiinnostunut vastaanottamaan heiltä artikkelin RAILOclothing-blogiin. Suostuin tietysti heti – ja tiedossa on myös […]

SE hääpuku!

Tässä se nyt viimein on! Siis hääpuku, jonka ompelin siskolleni. Halusin odottaa, kunnes häät ovat ohitse, ennen kuin esittelen sen kaikelle kansalle. Tämä oli varmasti vaativin, mutta myös palkitsevin ompeluprojektini tähän mennessä. Olihan se selvää, että kyynelehdin pikkusiskon häissä, mutta kun sisko viimein asteli paikalle tekemäni puku yllään, täytyi minun purra huulta etten olisi alkanut […]