Mikä susta tulee isona?

This post is also available in: englanti

Jossain vaiheessa kai kaikilta lapsilta kysytään sama kysymys; Mikä susta tulee isona? Itselläni ei ole koskaan ollut siihen vastausta. Joskus pikkukoululaisena muistan vastanneeni ”kampaaja”, ihan vaan siksi, että kaikki kaveritkin halusivat kampaajiksi. Itse en oikeasti ole kyseistä alaa tosissani harkinnut. Minulla ei missään vaiheessa ole ollut unelma-ammattia. Yläasteen aikana se muodostui ongelmaksi, kun olisi pitänyt jo osata miettiä mihin sitä elämässään ryhtyisi.

little girl's dress

Rakkaita harrastuksia minulla on ollut monta, kaikki ihan erilaisia. Musiikki on lähellä sydäntäni, ja opiskelin pianonsoittoa musiikkiopistossa kuuden vuoden ajan. Kirjoittaminen on ollut minulle tärkeää ihan pikkutytöstä asti. Ensimmäiset ompelukset tein jo ennen kouluikää ompelijaäitini avustamana. Olen opiskellut vaatetusalaa, sekä useita kieliä. Ikuisesti lapsenmielisenä luulin, että lastenhoito olisi haaveammattini, ja suoritin perhepäivähoitajan ammattitutkinnon. Valokuvaus on minulle henkilökohtaisesti tärkein tapa ilmaista näkemääni ja kokemaani, varsinkin, kun siihen yhdistetään luonto. Pidän todella paljon melkein kaikista eläimistä, matkustamisesta ja eri kulttuurien tutkimisesta, ruoanlaitosta, monista urheilulajeista (huolimatta siitä olenko niissä hyvä), ulkoilusta, vaeltamisesta – lista jatkuisi loputtomiin.

Kun siis tuli aika päättää mitä ryhtyisin tosissani opiskelemaan, olin ihan pihalla. Olen kai ollut aina viime aikoihin saakka. En viitsi edes laskea kuinka monessa työpaikassa ja hanttihommassa olen elämäni aikana ollut. Siihenkin turtuu, ja lopulta ajattelin, että tällaista se kai on ikuisesti. Onneksi sain kerättyä tarpeeksi rohkeutta hypätäkseni oravanpyörästä. Lähdin vielä kerran opiskelemaan (tällä kertaa yrittäjän ammattitutkintoa varten) ja nyt mahdan olla niin lähellä unelma-ammattiani, kuin se vain on mahdollista. Minulla on työ, jonka olen itse luonut. Yrittäjänä minun ei tarvitse rajoittaa tekemisiäni vain yhdelle alalle, vaan voin yhdistää harrastuksistani juuri niin monta kuin haluan. Kunhan vain pystyn tekemään niiden puitteissa ihan ”oikeita töitä”.

content writing

Tänään en siis tee töitä ompelijana. Tänään olen sisällöntuottaja – itse asiassa; kirjoitan muutaman matkustusaiheisen artikkelin. En olisi arvannutkaan miten virkistävää vaihtelu on, varsinkin, kun olen pari päivää ommellut tuota turkoosia jakkua (viritteillä on yhteistyö erään toisen yrityksen kanssa, toivottavasti voin kertoa kivoja uutisia sen suhteen piakkoin).

Eihän tällä blogijutulla ole mitään tekemistä ympäristöystävällisen muodin kanssa, mutta tuntui tärkeältä kertoa kokemuksistani ja kaikesta siitä, mitä parhaillaan teen. Ehkä joku jossain pohtii näitä samoja kysymyksiä, ja voin innostaa kokeilemaan jotain, mitä ei muuten tulisi ajatelleeksi.

Jos sinulla siis on kysyttävää vaatetuksen, tekstien tai valokuvien suhteen, autan mielelläni. Rohkeasti vain viestiä tähän suuntaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *